An Orcadian Overture

rkneysaaret Skotlannin pohjoispuolella ovat mainio matkakohde meille pohjoismaalaisille. Väki on varovaisen kohteliasta, melko lyhytkasvuista, tuultenpieksämää kansaa jotka puhuvat hiljaa ja vähän - jotkut heistä tuntuvat vieläkin hämmästelevän sähkövaloja ja polttomoottorikäyttöisiä ajoneuvoja. Suomalaisesta Orkneysaarten lippu näyttää jonkinlaiselta Ahvenanmaan lipun norjalaisversiolta.

Joka paikassa on lampaita ja kissoja. Lampaat syövät merituulten tuivertamaa heinää ja rannalle huuhtoutunutta levää; paikallisissa lammasruoissa onkin omaperäinen maku.

Paikka on täynnä historiaa viimeisen noin kahdeksan vuosituhannen ajalta. Ei ole varmuutta, mitä kansaa alkuperäisasukkaat ovat - heidän jälkeensä saarille tulivat ainakin piktit ja viikingit.

Osa paikallisesta infrastuktuurista on vanhahkoa - tosin se ei ole ollut pariin tuhanteen vuoteen käytössäkään.

Norjan (ja Tanskan) alaisuudesta saarten hallinta siirtyi myötäjäisinä Skotlannin kuninkaalle Jaakko III:lle 1468 hänen naidessaan Kristian I:n tyttären Margareetan. (Kristianilla ei ollut vaadittua myötäjäissummmaa kirstuissaan, joten päädyttiin tähän ns. impignoraatioon.) Paikallisten sanotaan aina välillä haluavan liittyä takaisin Norjaan; voi olla että Brexitin myötä näin taas käy.

Alkoholielinkeinorakenteeltaan Orkney on hieman erikoinen; siellä toimii kaksi viskitislaamoa ja yhtä monta panimoa. 

Molemmat tislaamot, Highland Park ja Scapa Distillery, ovat melko tunnettuja ja arvostettuja. Niistä edelliseen on mahdollista päästä tutustumiskäynnille; kannattaa ehdottomasti valita kiertokäynneistä kalliimpi vaihtoehto, siihen sisältyvä maistelu- ja historiaosuus on eräänlainen maallis-hengellinen kokemus.

Panimot ovat Orkney Brewery ja Swannay, joista jälkimmäisen antimiin tutustuttiin tällä kerralla -
hieman yllättäen löytyivät läheisen K-marketin hyvinvarustellusta oluthyllyltä.

American Hopped Pale Ale, (4,7%)
Hyvä humalointi, tasainen, kunnon olut; etiketissä pohjaan unohtunut ankkuri. Sitrus maistuu. Pieni vehnäinen makean häivähdys. Hyvinkin "tuoppoisaa" (0,568 litraa uppoaisi kevyesti.) Humalat: Citra, Nelson Sauvin, Simcoe.

Scapa Special (Flag Ship pale ale) (4,4 %) 

Tämä vaikuttaa perinteisemmältä. Brittiläiset humalat maistuvat, vaikuttaa enemmän lagerilta. Kyllä tässäkin humala maistuu, muttei sitruksinen. Etiketin kuvassa ilmeisesti meren syliin vajoava SMS Bayern - tässä muistellaan tapahtumaa, jossa saksalaiset upottivat Scapa Flowiin internoitavaksi määrätyn laivastonsa 21.6.1919. Humalat: Bobek, Willamette.

Island Hopping, session ale (3,9%)
Etiketissä eräänlainen 'orkneylainen juhannusmaisema'. Nimessä ontuvahko sanaleikki: 'Island Hopping' tarkoittaa yleensä turistien pomppimista saarelta toiselle . Uuden Seelannin humalaa (Nelson Sauvin). Vahva vaahto. Hento kukkaishunajan tuoksu takavasemmalta. Myös vehnää. Oma luonteikas makunsa tässäkin. Ei näin miedoksi uskoisi. Uuden Seelannin humalat muistuttavat hieman amerikkalaisia. Miedostakin on saatu maukasta, mallastus on ilmeisesti onnistunut. Tämä on erinomainen kesän helleolut - näin mietokin vielä. Keveys ja ilmavuus miellyttää.

Old Man of Hoy.