Sesongin villejä maistelumuistoja Osa II

Maistelumuistojen kakkososassa siirrymme IPOjen ja vähän stoutien ja porttereidenkin maailmaan. IPAt ovat tulleet jäädäkseen. Oluttyyli on houkutellut panimoita sekä erilaisiin luoviin kokeiluihin että myös keskinäiseen yhteistyöhön. 

 

Monipuolistuvat IPAt

IPA-humaloinnin kirjo laajenee, toki amerikkalaiset sitä edelleen hallitsevat. Mutta uusia makusävyjä on haettu myös erilaisista hedelmistä ja muun muassa ginitynnyrikypsytyksestä.

Kesän IPOjen prosenttihaitarikin on leveä. Mietojen IPOjen huipuksi osoittautuu virolaisen Lehen Väike India (2,7%). Edellisvuoden myönteiseksi kevyt-IPA -yllättäjäksi nousi kaksi ja puoliprosenttinen Olvin Hi-Hop IPA. Kuluvan vuoden osalta tittelin ansaitsee tämä lievästi hapan ja  runsasmakuinen Väike India. Callistus suosittelee kesäiseksi janojuomaksi.

Vahvemmassa päässä komeilevat kaksi imperial IPAa, pietarilaisen käsityöpanimo AF:n Redrum (8,8%) ja Ruosniemen Gin Barrel (9%). Venäläinen Redrum on IPAksi aika metka, tumma, hiukan belgioluen tyyppinen, aluksi makealtakin häivähtävä. Mutta kyllä karvauskin tuntuu. Lopuksi jopa aika rough - lieneekö oluelle tarkoituksella annettu nimi "redrum" eli väärinpäin: "murder". Redrumin etikettikin tuntuu viittaavan kauhuelokuvan klassikkoon Hohtoon.

Ruosniemi puolestaan lunastaa lupauksensa: hiukan paahteisessa imperiaalissa on jännä makumuisto puisesta ginitynnyristä. Vahvaa on myös oikea belgialainen, nimittäin Houblon Chouffee IPA (9%). Tämän tutun tonttuoluen IPA-version pilvimäinen vaahto sekä greippihedelmäinen mutta pehmeä ja vahva maku keräävät raadilta kiitosta.

Mukana on myös kansainvälistä yhteistyötä. Virossa toimivan suomalaispanimon Sorin D Water Melon Shake Dipa (8,3%) on kiinnostava ja erikoinen, mutta ei raadin mielestä aivan yllä Sorin totutulle tasolle. Melonista ja laktoosistako johtunee pirtelömäisyys ja epäipamainen paksuhko suuntuntuma.Voi tosin olla, että varauksellinen arvio perustuu vain Callistuksen vanhakantaiseen epäluuloon; pirtelömäisyyttähän (shake) juomassa tavoiteltiinkin.

Omintakeinen on myös Kakolan panimon yhteistyössä virolaisen Tankerin kanssa kehittämä Tanhu Farmhouse IPA (6%). Kukkainen tuoksu ja jännittävä sourimainen maku. Joku yty kuitenkin puuttuu. Raadin mielestä ei ole ihan hintansa väärti (0,75 litran pullo Alkossa 16,96 euroa). Olisikohan näissä yhteistyöoluissa tällä kertaa lievää yliyrittämistä?

Maininnan ansaitsee myös pehmeä, mutta puraiseva Sonnisaaren Humalaja (6,7%), jossa on hauskan nimensä mukaisesti vuoriston tuntua. Kaurahiutaleet ja vehnämallas pehmentävät mukavasti vahvaa humalointia.

Stoutit ja portterit maistuvat kesälläkin

Kesäkaudesta huolimatta stoutit ja portteritkin maistuvat. Eturiviin nousee kaksi imperial stoutia, edellämainitun pietarilaispanimo AF:n Big Black Mash (10%) ja norjalaisen Lervigin Konrad's Stout (10,4%). Molempien ylöspanokin saa kiitosta. Big Black Mash on sisältöönsä viitaten tyylikkäässä mustassa purkissa, keskellään kirjaimista koostuva "muusispiraali". Konrad-pullon etikettiä hallitsee black metal -tyyppinen punamusta sirpalekuvio. Molemmat stoutit ovat todella heavyä tavaraa, nautiskeluoluita parhaimmillaan.

Erikoinen kokeilu on virolaisen Lehen Punane ja Must Raspberry Porter (7 %). Ei luulisi, että vadelma sopii portteriin, mutta niin vain käy. Vahva paahto taittaa vadelman äitelyyden - mainio kesäisen aterian päätösolut.

Englantilainen Big Belly on antanut imperial porterilleen nimen Aethelstan (10%). Tämä tuhti, öljyisen paksu, turvesavuinen portteri on kuitenkin salaa lempeä eikä tunnu niin vahvalta kuin on. Ehkä olut on nimensä ansainnut. Aethelstania pidetään Englannin ensimmäisenä tosiasiallisena kuninkaana. Tämä 900-luvulla elänyt soturijohtaja yhdisti ensi kertaa laajat Britannian alueet valtansa alle ja ajoi simaa maistelevat tanskalaiset viikingit pois Yorkin kreivikunnasta.

Sesongin villejä maistelumuistoja Osa I

IPAt ovat viime vuosina vahvistaneet asemiaan olutmarkkinoilla. Tämä kevyen kirpakka oluttyyli sopiikin hyvin erityisesti lämpimin kesäisiin keleihin. Asia saa vahvistusta myös Callistuksen kesän ja alkusyksyn tilastoista, sillä maistellusta puolesta sadasta oluesta joka kolmas on IPA. Mutta uutena oluttrendinä on noussut esiin villihiivaolut. Siispä aloitamme maistelumuistelut villisti.

Villihiivaolut on nouseva trendi

Olutmarkkinoiden perinteinen villihiivaolut on lambic. Sitä valmistetaan ainoastaan Belgiassa, Senne-joen laaksossa. Menetelmässä olutvierteeseen ei lisätä lainkaan hiivaa. Panimon ullakolla suurten vierresammioiden yllä leijuvat villihiivat ja muut mikrobit saavat aikaan spontaanikäymisen ja tuloksena on aivan omanlaisensa, yleensä varsin hapan lambic-olut.

Hiivakantojen tutkimus on viime aikoina edennyt ympäri maailmaa. Oluthifistelijöiden iloksi hiivoja on luonnossa lähes joka paikassa. Hyviä oluthiivoja kasvaa villinä etenkin sokerilähteiden kuten marjojen, hedelmien, puiden ja kukkien pinnassa ja ympäristössä.

Erilaisten humaloiden merkitys oluen makuaistimuksiin on ollut viime aikoina vahvasti esillä. Mutta myös hiivojen vaikutus on vähintään yhtä suuri. Niinpä villihiivoja on ryhdytty systemaattisesti kartoittamaan ja keräämään sekä prosessoimaan oluenpanoon sopiviksi.

VTT:llä työskentelevä irlantilainen hiivatutkija Brian Gibson toteaa:
"Hiivasta riippuu esimerkiksi se, onko oluen makuvivahde hedelmäinen, mausteinen, kukkasmainen, tai vaikkapa hapan, kuten nyt on nousevana trendinä."

Somersetin kreivikunnassa lounaisessa Englannissa toimii villioluisiin erikoistunut panimo Wild Beer Company. Panimon kolme tuotetta löysi kesän mittaan tiensä myös Alkon hyllyille. Ne ovat Sour Dough (3,6%), Modus Operandi (7%) sekä Tepache (6%).

Kaikki kolme olutta ovat hienostuneita, kuivahkoja ja hapahkoja. Kaikissa on myös omat vivahteensa kuten kirsikka ja tammitynnyri (Modus Operandi), pienleipomon hapanjuuri (Dough) ja kaneli (Tepache). Parhaimmat pisteet raadilta keräsi burgundinpunainen, ja muutenkin hiukan viinimäinen ja muuntumiskykyinen Modus Operandi. Mieto Dough ei kuitenkaan lainkaan häpeä vahvempien veljiensä rinnalla.

Iloinen uutinen on, että syksyn korvalla kauppaan ilmestyi myös kotimainen villihiivaolut, Mallaskosken Jeriko Wild Ale (5,6%). Asiantuntijoiden mukaan suomalainen villihiiva sietää poikkeuksellisen hyvin kylmää, mikä on panimoteollisuuden mieleen. Mallaskosken panimo perustettiin jo vuonna 1921 Seinäjoen rantamille kohtaan, jota kutsuttiin Jerikon mutkaksi. Siitä oluelle nimi Jeriko. Kieltolain aikoihin alue sai hiukan kyseenalaistakin mainetta rauhattomana paikkana. Mutta tietäisikö kukaan, mistä itse Jerikon mutka on saanut nimensä?

Mallaskosken panimo kertoo tiedotteessaan panimomestarinsa keränneen hiivakannan viemällä oltutvierrettä ämpäreissä panimon rantaan, jossa ne keräsivät ilmasta villihiivoja yön yli. Hiivakantaa puhdistettiin siten syksyn 2018 ajan Seinäjoen ammattikorkeakoulun laboratoriossa ja otettiin panimossa käyttöön viime kesänä.

Seinäjokea voidaan ehkä kutsua Suomen Senne-joeksi, sillä Jeriko muistuttaa tosiaankin aitoa lambicia. Lempeä kukkaistuoksu saattelee maistelijan makuaistimukseen, jossa yhdistyvät sourin, bitterin ja kuivan siiderin aromit.

Pullon tyylikäs vihreä-kulta -etiketti ei tosin niinkään vastaa juoman makua, vaan tuo ennemmin mieleen jugend-tapetin. Jeriko kestää hyvin vertailun myös brittiläisten lajitoveriensa kanssa.

Elämyksiä seetripuun alla

Muinaisten sumerilaisten savitaulut todistavat, että Mesopotamiassa nautittiin ohrasta ja vehnästä valmistettua olutta jo tuhansia vuosia sitten. Välimeren pohjukkaa, nykyisen Libanonin aluetta asuttanut merenkulkijakansa foinikialaiset vei olutkulttuuria ympäri tunnetun maailman. Myöhemmin, antiikin aikana, viini syrjäytti oluen lähes tyystin Lähi-Idän alueella.

Olutkulttuurin vastaisku on kuitenkin käynnissä myös oluen syntysijoilla. Sitä on vauhdittanut maailmanlaajuinen pienpanimobuumi myös Lähi-Idässä. Liikemies ja olutharrastaja Mazzen Hajjar perusti alueen ensimmäisen pienpanimon Beirutin lähistölle. Panimo aloitti toimintansa dramaattisissa oloissa Israelin pommittaessa kaupunkia ns. Libanonin sodassa kesällä 2006.

Hajjar sai avukseen tanskalaisen, kymmenen vuotta Carlsbergin panimomestarina toimineen Anders Kissmeyerin. Yhteistyön tuloksena  lähi-idän vanha olutperinne yhdistyy skandinaaviseen oluentekotaitoon. Nyttemmin Hajjarin 961 Beer -panimon tuotanto on laajentunut ja sen oluita viedään muuallekin. Panimo lienee saanut nimensä Libanonin puhelinsuuntanumerosta, joka on 961.

Suomeen panimon tuotteita ei kuitenkaan tuoda, mutta Callistuksen ystävän ja ulkojäsenen taannoisen Beirutin matkan ansiosta tiimi pääsi kokemaan harvinaisen olutnautinnon. Matkatuliaisina oli kaksi 961-panimon tuotetta, Lebanese Pale Ale (6,3%) sekä Witbier (5,3%). Ja kyllä, maistelijat pääsivät omaperäiselle makumatkalle Libanoniin.

Panimon kärkituote pale ale huumaa jo mausteisella tuoksullaan: kamomilla, timjami, salvia, sumakki, minttu. Outo yhdistelmä pysyy hyvässä tasapainossa ja maku viipyilee kitalaessa pitkään.  Panimon vehnäolutkin on jännittävän omintakeinen. Korianteri ja appelsiininkuori aiheuttavat aluksi hiukan sourmaisen tuntuman, vaikka itse asiassa juoma on makeahkoa, nektarimaista. Jotain mieliinjäävää ja ei-eurooppalaista. Voi kyllä kuvitella, että Witbier maistuu janoiselle kulkijalle Libanonin helteessä seetripuun katveessa.

Paastosta päästyä

Pääsiäispöydän pääruokalajit: höyrytetty kuharulla & parsa sekä nyhtökaritsa.

Pääsiäinen on merkinnyt laskiaisena alkaneesta paastosta pääsemistä. Paastoamalla kieltäydyttiin maallisista nautinnoista ja valmistauduttiin ristinkuoleman, ylösnousemuksen ja pelastuksen suureen juhlaan. Ruuan määrää vähennettiin. Liha oli vallan kiellettyä, samoin alkoholi. Kieltäymyksiä lievitti, ettei ravitsevaa olutta laskettu alkoholiksi sen paremmin kuin kalaa lihaksi.

Luostareissa munkit saattoivat usein osoittaa suurta hurskautta korvaamalla koko aterian tuhdilla annoksella vahvaa olutta. Itse pääsiäistä on pidetty yhtenä olutvuoden kohokohtana. On valmistettu erityistä pääsiäisolutta, usein tummaa, vahvaa ja rungoltaan tukevahkoa. Koska sesonki on lyhyt ja vielä hypähtelee kuunkierron mukaan, on erityisten pääsiäisoluiden pano jäänyt nykyisin pitkälti pienpanimoiden huoleksi.

Jos pääsiäistä katsoo gastronomiselta kannalta, pääasiaksi nousee runsas ja monipuolinen juhla-ateria. Pääsiäisruuat on ladattu vahvoilla perinteillä ja muinaisilla symbolimerkityksillä, joissa kansantavat yhdistyvät kristillisiin aineksiin. Ikiaikaiseen tapaan Callistuksen pääsiäispöytä juhlii vuodenkierron kääntymistä kevään heräämiseen. Pöytään laitetaan kirkkaita värejä. Vihreää, punaista, oranssia! Erityisen tärkeää se on, jos pääsiäinen on maaliskuussa ja sataa viistoa räntää.

Alkupalat: yrttinen pinaattikeitto, salaatti ja lohirulla. Jälkiruokina mämmi & vaniljakastike sekä kotona valmistettu chilisuklaajäätelö.

Risotto värjätään kurkumalla kirkkaan oranssiksi ja päälle tuoretta vihreää. Callistuksen yrttimaalta löytyi ilmasipulin varsia ja karhunlaukkaa. Vanhoista porkkanoistakin - yllättävää kyllä - tulee maukas raastesalaatti hyvän kastikkeen ansiosta. Resepti löytyi vuosia sitten valtakunnan päälehden ruokasivulta: öljyä, etikkaa, inkivääriä, hunajaa sekä pieni ripaus cayennepippuria. Callistuksen keittiössä oikaistaaan käyttämällä inkivääripastaa ja juoksevaa hunajaa. Tämä kirkkaanoranssi salaatti on parhaimmillaan, kun makujen annetaan tekeytyä ainakin tunti.

Liharuokaan hankittiin tänä vuonna luista karitsan keittolihaa. Sitä kypsennettiin kannellisessa padassa noin 10 tuntia matalassa lämmössä (90 astetta). Luut nyhdettiin pois kypsästä lihasta ja vadille keitettiin (5 min.) röykkiö vihreitä papuja. Jälkiruoaksi maisteltiin ensin mämmiä vaniljakastikkeen kera ja sitten kotitekoista jäätelöä, joka sisälsi chilillä maustettua suklaata.

Monen ruokalajin aterialle sopii kyytipojaksi keveä ja raikas pils, joka antaa sopivasti tilaa ja tukea niin kalan kuin karitsankin makuvivahteille. Callistuksen pääsiäispöytään valittiin Laitilan vaalea lager Kukko Pils (5,5%). Lopuksi digestiivinä nautittiin Beer Huntersin Mufloni Kauramoottoria (10%). Tämä samettisen paksu ja öljyinen, vahvan suklainen ja ylellisen herkullinen imperial oatmeal stout oli ihastuttanut tiimiä jo aiemmin keväällä. Hyvältä se maistui nytkin, mutta pakko on tunnustaa, että monipuolisen herkkuaterian suussa viipyilevät maut onnistuvat peittämään imperiaalin parhaat vivahteet. Ehkä on niin, ettei olut ole sittenkään omimmillaan digestiivinä, vaan paremmin toimisi vaikkapa tilkka yrttilikööriä.

Viimeiset vihdat

Joulusaunalla ja juhannussaunalla on vakiintuneet paikkansa suomalaisessa juhlaperinteessä. Miksei pääsiäissaunallakin voisi sellainen olla? Silloin Callistus ottaa käyttöön viimeiset edelliskesänä kuivatut saunavihdat; päästäänpä niistäkin. Ja kun myöhemmin alkaa hiukoa, pääsiäismakkarat kehiin. Illan mittaan sopii myös maistella paria markkinoille tullutta pääsiäisolutta. Siis pari tuntia elpymistä ruokailun jälkeen ja saunan lämmitykseen!

Pääsiäisen kotimaisista uutuuksista maisteltavaksi osuivat Fiskarsin Påske Saison Oak Aged With Cherries (5,4%), Malmgårdin Pääsiäisolut (5,5%) sekä Mustan Virran Panimon Pääsiäisportteri (5,5%).

Fiskarsin saisonin pitkä ja hienosteleva nimi hiukan epäilyttää, mutta itse juoma osoittautuu kelpo saisoniksi, jossa on jotenkin "belgialainen" tuntuma. Kirsikka ja vehnä maistuvat. Eikä ole vetisyyttä, mikä kyllä hiukan vaivaa sekä Malmgårdin pääsiäisolutta että Mustan virran portteria. Pari prosenttia lisää tekisi kumallekin hyvää.

Saunaillan päätteeksi maistellaan itse valmistettua pääsiäismakkaraa, jossa taikinaan on jauhettu possun ohella karitsan paistia. Sekoitukseen kuuluu myös Cheddar-juustoa, punaviiniä ja monenlaista yrttiä alkaen valkosipulista ja ruukkutimjamista päätyen juuri omasta yrttimaasta putkahtaneisiin karhunlaukanlehtiin. Hyvin maistuu väsyneille herkuttelijoille myöhäisen takkatulen loisteessa.

Maltaan takojat luostarin varjossa

Kaksi intohimoista naantalilaista olutharrastajaa päätti vuonna 2017 muuttaa harrastuksensa liiketoiminnaksi. He perustivat panimon, jolle antoivat nimeksi Mallassepät. Pienpanimo on ripeästi laajentanut toimintaansa rohkeilla kokeiluilla, joiden juuret ovat kaverusten omissa kotiolutresepteissä. Oluttyylien kirjo ulottuu ipoista ja apoista imperial ja milk stouteihin ja soureihin asti - onpa kokeilussa oma sahtikin. Juomia yhdistää yleensä kuitenkin viittaus seppien maailmaan. Niinpä valikoimissa ovat Sysi, Leka, Karaistu, Pata ja Kisälli. Toisaalta panimo korostaa myös naantalilaista kotiseutuperinnettä nimeämällä yhden kärkioluistaan Naantalin Eeppiseksi IPAksi.

Naantalilainen olutperinne onkin vaativa vaalittava, sillä se ulottuu aina keskiajalle saakka. Vuonna 1438 perustettu birgittalaisluostari oli tunnettu maukkaasta oluestaan. Luostarin yhteydessä oli puutarha, jossa kasvatettiin hedelmäpuita, viljeltiin hamppua, humalaa ja monia hyödyllisiä yrttejä. Sillä aikaa kun luostarin sisaret neuloivat sukkia ja pitsejä ja tekivät muita käsitöitä, puutarhuriveljet panivat olutta, jota riitti myytäväksikin. No, tosiasiassa nunnat kyllä tekivät kaikkia töitä - taisivat niitä johtaakin. Oluenpanoa varten hankittiin katajaa ja suomyrttiä, käytettiinpä mausteeksi myös hunajaa. Olutta valmistettiin myös lääketarkoituksiin, mikä selviää nykypäiviin säilyneestä luostarin keskiaikaisesta lääkekirjasta. Tällöin olutta maustettiin muun muassa koiruoholla eli malilla, mesiangervolla ja siankärsämöllä.

Oluenpanon tietotaitoa saatiin myös sisarkunnan pääluostarista Vadstenasta sekä samoihin aikoihin Tallinnan liepeille perustetusta Piritan luostarista. Kerrotaan, että Vadstenan nunnat ja munkit saivat humalaolutta kannullisen päivässä. Sitä sopi siemaista tuopillinen vesperin jälkeen rauhallisen yöunen varmistukseksi. Piritan luostarin makoisaan olueeseen ja puutarhanhoitoon voi puolestaan tutustua vaikkapa Indrek Harglan mainioissa apteekkari Melchiorin seikkailuja kuvaavissa dekkareissa.

 

Naantalilaista epiikkaa

Mutta palataanpa Naantaliin. Olisi mielenkiintoista nähdä minkälaisen luostarioluen Mallassepät saisi aikaiseksi. Callistus onnistui viime kesänä maistelemaan Mallasseppien uuden uutukaista APAa, Kisälliä (5,5%). Se osoittautui pirteän sitruksikseksi kesäolueksi. Kelpo kesäolut on myös Naantalin Eeppisen IPAn kevyempi versio (5,0%), joka makean ja täyteläisenkin ensituntuman jälkeen puraisee mukavasti. Lähemmäksi luostarioluen tyyliä pääsee kuitenkin tuhti imperial stout Sysi (9,5%), joka tuli myyntiin 2019 alkutalvesta. Sysimusta lakritsintuoksuinen drinkki, josta mieleen tulevat salmiakkikossu, Gammel dansk ja Underberg. Paahteinen, savuisa juoma, joka kestää sekä lämpiämisen että kansainvälisen vertailun. 

Eräänä keväisenä saunailtana vuoroon pääsivät vielä kolme seppien taosta: milk stout Pata (5,2%), Leka IPA (5,5%) sekä Naantalin Eeppisen IPAn tuhdimpi painos (7%). Odotuksiin nähden Pata tuotti lievän pettymyksen. Miellyttävän suklainen ja tasapainonen pehmeys kyllä, eikä oikeastaan vetinenkään, mutta voisi ehkä olla hiukan vahvempaa. 

Ipa on tänään sen verran kovasti kilpailtu oluttyyli, ettei Leka aivan klassikoksi nouse. Hyvä perusipa kuitenkin, sitruksiset humalat maistuvat kauan - jälkimaussa miellyttävä kevätkesäisen niityn aromi. Kritiikkiä herätti nimi Leka. Jos nyt kevyelle ipalle pitää löytää pajasta vastine, ehkä vaikka pihti voisi sopia raskasta lekaa paremmin.

Hyvät kokemukset Eeppisen Ipan kevyemmästä versiosta virittivät odotukset oluen vahvemmasta painoksesta korkealle. Eikä tullut pettymystä. Mustaherukan häivähdys tuoksussa vaihtuu jännittäviin trooppisen hedelmäisiin makuihin. Runko on kuitenkin tukevasti tasapainossa ja jälkimaussa kaurapuuron lempeää makeutta. Voisi maistua sellaisellekin, joka ole ipojen maailmasta vielä innostunut.

 

Kaksi shottia humalaa

Mutta mitä merkintä DDH Neipa tarkoittaa Eeppisen etiketissä? Yhdysvaltain koillisosissa on pitkään pantu samean vaaleita, trooppisen hedelmäisiä ipoja, joissa on vahva humalointi, mutta vähemmän katkeroita kuin perinteisissä ipoissa. Niitä kutsutaan nimellä New England Ipa. Siitä siis neipa, joka on viimeisimpiä oluttrendejä. DDH taas tulee sanoista double dry hop. Kuivahumaloinnissa humalaa lisätään paitsi käymisen alkuvaiheessa myös varsinaisen käymisen jälkeen. Tavoitteena on vahvistaa eri humaloiden aromaattista vaikutusta makujen ja tuoksujen kokonaisuudessa.

Panimomestari Jaakko Hartemaa kertoo Mallasseppien kotisivujen videoklipissä Eeppisen IPAn valmistusprosessista avaten samalla DDH-tyylin saloja. Käymisen alkuvaiheessa noin tuhannen litran panokseen ladattiin 15 kilon "shotti" Galaxyä, Mosaicia ja Citraa. Toinen samankokoinen humalashotti lisättiin sammioon varovaisesti "kuivana" vain vajaa viikko ennen pullotusta. Siinä Galaxyn korvasi El Dorado.

Mallasseppien kotisivujen videoklippigalleriaa voi muuten suositella kaikille olutharrastajille. Pääosin klipeissä kuvataan varsin luonnikkaasti esiintyvän panimomestarin johdolla pienpanimon arkea, työprosesseja, ilon hetkiä ja myös eteen tulevia ongelmia. Sen verran Mallasseppien juomat ja muukin puuha herättivät kiinnostusta, että tiimin jonkin keväisen perjantairetken kohteeksi saattaa hyvinkin joutua Naantali sekä Mallasseppien panimo ja sen yhteydessä toimiva myymälä.

Oluiden aatelia

Olutmatka 2018 / Osa III

Callistuksen suosikkeihin kuuluvat vahvat drinkkioluet imperial porter/stout sekä barley wine. Molemmat oluttyylit ovat kokeneet ilahduttavan renessanssin, vaikka ovat vanhaa perua.

Imperial stout syntyi 1700-luvulla, kun britit alkoivat viedä vahvaa portteriaan Pietari Suuren ja tämän seuraajan Katariinan hoviin.

Barley winen juuret ovat vielä kauempana, sillä nykyisen Armenian alueella kutsuttiin jo antiikin aikana erikoisen vahvaa olutta ohraviiniksi. Ensimmäiseksi barley winen nimellä markkinoiduksi nykyajan olueksi on mainittu englantilainen Bass vuodelta 1870.

Barley winet ja imperiaalit ovat oluiden aatelia. Niiden salaisuus on pitkä tynnyrikypsytys, joka usein jatkuu vielä pullossa. Kaikki vuoden aikana maistellut neljä barley wineä saivat raadilta kehuja. Moniulotteisia makunautintoja. Voimakkaat tasapainoiset aromit, viittauksia väkeviin juomiin kuten madeiraan, sherryyn tai portviiniin. Esimerkiksi Callistuksen kaikkien aikojen tuhannes maisteluolut Beer Huntersin Mufloni Hermansson Barley Wine (11%) toi mieleen gammeldanskin. Makua ja luonnetta, Muutkin kolme jäivät mieleen: ehkä kirkkaimpana Sori Brewingin Vinum Secale (10,1%), mutta myös virolaisen Lehen Suur Paks Mastiff (9,6%). Mathildedalin Vimma jo mainittiinkin.

Uusia imperiaaleja osui maisteluun kymmenkunta, valtaosa kotimaisia kokeiluja. Makuisimpia muistoja jättivät Hiisi-Panimon Iku-Turso (9%), Mallaskosken Nemesis (12,8%), Panimoyhtiö Tujun Stout Export no 2 (8%) sekä Malmgårdin Imperial Outmeal Stout (9%). Sellainenkin erikoisuus tuli vastaan kuin imperial pils. Tämä tuhti ja pyöreän pureva Hilpeä Troikka (8,3%) on Fiskarsin eli entisen Rekolan Panimon tuotantoa. Nämä imperiaalit eivät häpeä yhtään kansainvälisten serkkujensa rinnalla, päinvastoin. Ulkomaisista imperiaaleista samaan luokkaan ylsi oikeastaan vain Jopenin Doubting Thomas (10%), jossa kauran makeus pehmentää pihkaista puraisua. Imperiaalit ja barley winet sopivat parhaiten talvisiin takkailtoihin: tuijotellaan tuleen tai tulevaisuuteen - ja nautitaan.

Eräänlaiseksi imperiaaliksi voinee laskea myös keväisen Viron tuliaisen, vahvan savuoluen Öllenautin Turbahuntin (11,2%). Turbahunt on aikamoinen erikoisuus, jonkinlainen oluen ja viskin hybridi, jossa on käytetty aitoja turvesavustettuja skottimaltaita. Onko tässä yliyrittämistä, on vähän makuasia, mutta raadin mielestä Turbahunt on kyllä onnistunut. Savu maistuu ja tuoksuu vahvemmin kuin vaikkapa saksalaisessa Rauchbier-klassikossa. Viskin ystävälle tulee mieleen joku Highland Park tai Laphroaig. Lämmetessä viskimäisyys vielä lisääntyy.

Erikoisuuksista on vielä mainittava suomalais-belgialainen yhteiskokeilu Flying Dutchman Mushroom Picking Ass Kicking Matsutake ale (7%), jota ryydittää paitsi huumori myös kantarelli ja matsutake-sieni. Jännittävä kokeilu, jossa vahva humalointi liudentaa silti selvästi tuntuvan kantarellin maun. Varsin omintakeinen erikoisuus on myös Hiisi-Panimon talkkuna-mustikka stout Pöllöhillo (6,3%), jossa on siis käytetty ennakkoluulottomasti kotimaisia aineksia.

IPAt rynnistävät

IPAt jatkoivat rynnistystään vuoden 2018 olutmarkkinoilla. Niinpä IPAt vastasivat Callistuksenkin vuoden reilusta sadasta maistelusta lähes neljänneksestä. Suomalaiset ovat ilmeisesti oppineet arvostamaan kunnon humalointia. Alkoholiuudistuskin lienee auttanut, kun variaatioita löytyy nyt entistä paremmin ruokakaupastakin. Virkistävän kirpeä IPA hyötyi varmaan myös helteisestä kesästä.

IPA-valikoimasta löytyy enemmän kansainvälisyyttä. Puolet maistelluista olivat toki kotimaisia, mutta mukana oli edustajia myös Ruotsista, USAsta, Englannista, Hollannista, ja jopa Kanadasta ja Etelä-Afrikasta. Tyylisarjansa parhaat pisteet raadilta sai silti suomalainen Malmgård English IPA (6,9%), jonka pitkään kestävä pehmeä karvaus sai kehuja.

Vuoden yllättäjäksi nousi kuitenkin syksyllä kauppoihin tullut Olvin Hi-Hop Mild IPA (2,5%), joka on maukas ja raikas, vahvan amerikkalaisesti humaloitu IPA. Ei lainkaan vettä välissä. Panimon tuottama koe-erä hävisi nopeasti kaupan hyllyiltä, mikä osoittaa, että tällaista on odotettu. Mieto mutta puraiseva kesäinen janojuoma ja mainio ruokajuoma esimerkiksi kalan kanssa.

Uusvanhaa tyyliseikkailua

Olutmatka 2018 / Osa II

Olutkulttuurin monipuolistuminen jatkui edelleen vahvana trendinä vuonna 2018. Ikivanhat oluttyylit kokevat renessanssia ja uusia kokeiluja kehitellään. Tyylien laajeneva kirjo hemmottelee ennakkoluulottomia maistelijoita. Tässä muutamia esimerkkejä kommentteineen.

Aloitetaan happamista, jotka vielä pari vuotta sitten olivat todella harvinaisia. Callistuksen maistelukoriin päätyi vuoden aikana peräti kymmenkunta sour-tyypin olutta, joista useimmissa happamuutta sävytti joku marja. Edellä jo mainittiin Kakolan mustaherukkainen Kassis ja vadelmainen Vautsi. Vadelma maistui myös espanjalaisen Nomadan Revontulissa (6,7%). Hiisi Panimon Itse (6%) turvautui karviaiseen, Kimiton Sur Sommar punaherukkaan ja Rousalin Själö Weizen (5,5%) tyrniin. Belgialainen Oud Bersalis (6%) oli tehnyt oikein marjablendin. Erikoinen yhdistelmä oli myös tanskalaisen To Ølin Sur Citra (5,5%), jonkinlainen amerikkalaisen pale alen ja hapanoluen risteytys. Callistuksen soursuosikiksi nousi kuitenkin juhannussaunan yhteydessä maisteltu belgisour Liefman's Goudeband (8%), joka oli säilötty upeaan kuohupulloon sinisine paperikääreineen. Tämä rubiininpunainen madeiramainen juoma tarjosi ensin useita täyteläisiä makuvivahteita kunnes sitten iski oikein voimalla kypsä hapankirsikka. 

Sourin kanssa samantapaista tyylimaisemaa edustavat myös suolaiset goset ja yrttiset gruitit, jotka ammentavat muinaisista "esihumalaisista" olutperinteistä. Maisteluun osui kaksi suolaisen gose-tyypin olutta, brittiläisen  Wild Beerin Sleeping Lemon Export (6%) sekä kotimainen Hailuotolainen Gose (5,4%). Molemmat vastasivat huutoonsa. Sitruunainen brittigose sopisi vaikka vappumaljaksi sillin kera. Hailuodon panimo onnistuu puolestaan yhdistämään yllättävän mukavasti suolaisuuden ja korianterin.

Maistelussa oli myös kaksi gruit-olutta. Kotimainen Happy Brewstersin Thora (4,9%) on hapan ja marjainen, eikä ollenkaan hullumpi. Thora tosin herätti lievän epäilyksen yliyrittämisestä. Sen sijaan erinomainen gruitolut on Jopenin Koyt (8,5%). Siinä happamuus kääriytyy miellyttävään, jopa luostarimaiseen pakettiin, jota yrtit hallitsevat. Joku maistoi väinönputkenkin.

Sen verran Koyt vakuutti raadin, että se valittiin pääsiäisaterian digestiividrinkiksi. Ruokajuomana toimi Malmgårdin Dinkel (4,9%). Ja hyvin toimikin. Vuoden juhlapyhien ateriajuomista mainittakoon sekin, että kun kesällä maisteltiin japanilaisen Kiuchin Hitachino-sarjan Real Ginger Alea (8%), se oitis valittiin tulevan joulun digestiiviksi. Ja hyvin toimi sekin, kuin siemailisi hyvää piparkakkua! Jouluaterian ruokajuomina toimi muuten perinteiseen tapaan Hartwallin Karjala (5,2%) läpi kattausten. Kinkun seuraksi piti tietysti olla sahtia. Sitä olikin entistä vaikeampi saada. Vain Finlandia Sahtia (8%) löytyi yhdestä turkulaisesta Alkosta. Vaan hyvin sekin hoiti tehtävänsä, vaikka onkin edelleen pakattu aivan järkyttävään kirjavaan muovipulloon.